Liity Heimoon – Tule töihin Riihivuoreen talvikaudelle 2026–2027!
Etsimme innostuneita ja energisiä kausityöntekijöitä Riihivuoren laskettelukeskukseen Muurameen tulevalle talvikaudelle 2026–2027. Meillä pääset osaksi lämminhenkistä…

Etsimme innostuneita ja energisiä kausityöntekijöitä Riihivuoren laskettelukeskukseen Muurameen tulevalle talvikaudelle 2026–2027. Meillä pääset osaksi lämminhenkistä…

Syksy on saapunut ja talvikin lähestyy jo kovaa vauhtia vielä ehdit hankkia kausikortin edulliseen kampanjahintaan!…

Tarkisteltiin vielä tänään lumitilannetta ja nyt uskalletaan tämä luvata, eli tulevana lauantaina päästään vielä mäkeen!…

Kevät on saapunut tänä vuonna vauhdilla ja aikaisin, mutta vaikka luonnonlumet ovatkin jo hävinneet, niin…

Hiihtolomat hujahtivat ohitse vauhdilla ja maaliskuun myötä myös kelit ovat vaihtuneet keväisemmiksi!Vaikka kevät tarkoittaakin myös…

Sunnuntaina 18. tammikuuta 2026 vietetään jälleen kansallista laskupäivää! Tule mukaan nauttimaan talvesta, rinteistä ja lumesta Riihivuoren lumisissa maisemissa. Päivä on…
Lumetamme 3-rinteen täyteen leveyteen tiistaina 13.1.2026. Lumetusta varten joudumme vetämään kolmosen poikki lumetusletkuja ja kaapeleita. Tästä syystä pidemme itärinteet suljettuna…
Lumetus on edennyt oikein ripeästi ja lisää rinteitä saadaan myös auki vauhdilla! Joka vuosi yhtä odotetut pohjoisrinteet saadaan auki 10.1.…
Riihivuoren huipulta löydät majoituksen, etsit sitten huonetta itsellesi tai huvilaa isommalle porukalle.